Varaudu blogi muuttaa uuteen osoitteeseen

Varaudu! -blogi siirtyy uuteen omaan kotiin. Nykyiset tekstit ovat luettavissa sekä täältä vanhalta alustalta että uudelta. Jatkossa uudet artikkelit tulevat ensisijaisesti uuteen osoitteeseen. Uuden sivuston ulkoasu ei ole lopullinen, joten muutoksia siihen on luvassa kunhan pääsen sinuiksi uuden alustan kanssa.

Nyt kannattaa lisätä kirjanmerkkeihin uusi osoite joka on: blogi.varaudu.fi 

Tulossa on myös uusi sivusto Varaudu.fi, joka  tulee yhdistämään jatkossa linkkari -sivuston ja tämän blogin tietopuoleiset asiat. Mielipiteet ja keskustelu keskittyvät blogiin. Tämän muutoksen tarkoitus on helpottaa tiedon keskittämistä yhteen paikkaan ja avata keskustelua enemmän mielipidepohjalta. Tarvittaessa on mahdollisuus perustaa myös muita osioita aiheen ympärille, joka tosin ei ole juuri nyt ajankohtaista. 

Molemmat entiset sivustot toimivat siis normaalisti ja tulevat jäämään paikoilleen.

EDIT 27.1.2012

Kaikki uudet blogijutut menevät uuteen osoitteeseen. Niitä ei päivitetä enää tänne. Linkkari -sivustoa päivitän kunnes varaudu.fi -sivusto on julkaisukunnossa. Sen julkaisu lykkääntyy hieman. Kärsivällisyyttä, kyllä se sieltä tulee kun ehtii.

Taloudellinen varautuminen

Tämän päivän Taloussanomissa on juttu taloudellisesta varautumisesta. Minulta pyydettiin mielipiteitä siihen ja niitä käytettiin osittain jutussa.

Artikkeli löytyy linkin takaa:

http://www.taloussanomat.fi/harrastukset/2011/12/02/tonnikalaa-jodia-ja-1-000-euroa--nain-selviat-kriisista/201117900/139

Tämä teksti taas on omaa tuotosta.

Jokaisen kotitalouden tärkein asia talouden ja yhteiskunnan tilapäisten heilahtelujen varalta on pitää kunnollista kotivaraa, jonka avulla selviää viranomaissuosituksen mukaan viikon – mieluummin pitemmän aikaa. Kotivara (http://varaudu.blogspot.com/2011/09/edellisessa-jutussa-mainitsin-kotivaran.html ) sisältää elintarvikkeet sekä muut tarvikkeet, joiden avulla eläminen onnistuu mahdollisimman normaalisti poikkeusoloissakin.

Survivalisti, tai mieluummin varautuja, pitää kotivaran lisäksi myös muita varastoja, jolloin varastoidaan myös esimerkiksi polttoainetta lain sallimissa puitteissa noin tankillisen verran / auto. Laki ei salli suurten polttoainemäärien säilyttämistä kodeissa tai kotien varastoissa. Jos kodin varasto on osastoitu paloteknisesti, niin bensiiniä saa säilyttää 100l ja dieseliä 200l. 

http://www.neste.fi/artikkeli.aspx?path=2589%2C2655%2C2710%2C2821%2C2944%2C3395%2C3397 

Muitakin varusteita toki löytyy kuin pelkkää polttoainetta. Olennaista on se, että mahdollista poikkeustilannetta on ajatellut ennalta ja tehnyt oman riskianalyysinsä sen varalta. Tämän analyysin pohjalta pitää myös toimia. Pelkkä ajatus ei riitä. Pitää myös hankkia tietoa ja taitoja sekä varusteita. Suomalaisessa selviytymisoppaassa esitellään näitä laajemmin.

Lisäksi kannattaa pitää paikallista käteistä rahaa, oman taloudellisen tilanteen mukaan. Jollain jenkkisivustolla puhuttiin noin 1000 dollarin käteisvarannosta. Sama voisi päteä täälläkin euroissa. Sillä pärjää jo jonkin aikaa lyhytaikaisessa poikkeustilanteessa esimerkiksi lakon aiheuttamassa häiriötilanteessa. Perheen koko luonnollisesti sanelee myös käteisvarannon suuruuden. Jokainen joutuu määrittelemään käteisvarannon suuruuden oman taloudellisen tilanteensa pohjalta. Yksineläjä pärjää tonnilla pitkään, mutta suurperhe käy vain muutaman kerran kaupassa. Olisi tietenkin hyvä, jos pankkitilillä olisi se pankkien suosittelema parin-kolmen kuukauden puskurivaranto, mutta kovinkaan monella sitä ei ole. Kaikki tuppaa menemään kädestä suuhun. Sen lisäksi eri väestöryhmät ovat eriarvoisia. Toisille parin kuukauden palkan varaaminen tilille ei ole mikään ongelma, mutta tilanne on toinen jos sitä kysytään opiskelijoilta, työttömiltä, vanhuksilta tai lapsiperheiltä.

Kreikan lähteminen eurosta saattaa tehdä pitkäaikaisempaa vahinkoa ja mahdollisesti käynnistää dominoefektin muiden maiden talouteen, kuten jo uutisoidaan. Silloin puhutaankin jo aivan toisen suuruusluokan tilanteesta, jolloin muutaman satasen tai tuhannen käteisvaranto on täysin riittämätön. Jos aikoo säilyttää suurempia summia käteistä kotonaan, kannattaa satsata myös turvallisuuteen. Jos on varaa säilyttää kotona suuria summia rahoja, kannattaa hankkia kunnollinen paloturvallinen kassakaappi. Myös jalometallit ovat olleet kautta aikojen suosittu sijoituskohde. Maan arvo tulee tuskin myöskään laskemaan, sillä maata ei tule mistään lisää. Kotona säilytettävistä varoista ei kannata huudella kylillä. Tieto voi joutua vääriin korviin.

Mikäli ennakoitavissa on pitkäaikainen ja vakava poikkeustila, pitää varautua perusteellisemmin. Silloin kannattaa sijoittaa osa varoistaan esimerkiksi käyttöarvoltaan suuriin perushyödykkeisiin, jotka todennäköisesti loppuvat pian kaupoista. Niillä on varmasti vaihtoarvoa. Tällaisia hyödykkeitä voi olla esim. linkin takaa löytyvän artikkelin alkukuvan vasemmassa laidassa listatut tavarat.

http://linkkari.nettisivu.org/files/2010/11/sunnuntaisuomalainen_survivalisti.pdf

Lisää listaa löytyy toisesta linkistä englanniksi

http://www.thepowerhour.com/news/items_disappearfirst.htm

Taloudelliseen varautumiseen kuuluu myös turhan riskinoton välttäminen, joten esimerkiksi asunto- ja kulutusluottojaan ei kannata vetää viimeiseen tappiin. Korkojen nousuun pitää jäädä varaa. Työpaikkojen pysyvyys ei epävakaassa taloustilanteessa ole mitenkään itsestään selvää. Suuria investointeja kotitalouksissa kannattaa puntaroida maksukyvyn ja työllisyystilanteen näkökulmastakin. Mieluummin kannattaa säästää ensin ja ostaa vasta sitten – tai ostaa ainakin mahdollisimman pienellä lainaosuudella. Kaikki hankinnat eivät myöskään ole välttämättömiä. Asioita pitää priorisoida ja hankinnat suunnitella kunnolla. Osan hankinnoista voi myös lykätä myöhemmäksi. Tarvitseeko sitä ajaa aina uudella autolla, tai tarvitseeko aina uusimman matkapuhelimen, tietokoneen, taulutelevision yms?

Jos minulla olisi ylimääräistä rahaa ja haluaisin sijoittaa sitä valuuttaan, niin silloin varmaankin hankkisin eri talousalueiden valuuttoja, jolloin yhden maanosan kriisi ei välttämättä heiluttelisi muita valuuttoja niin voimakkaasti tai voisi jopa vahvistaa niitä kompensoiden yhden alueen valuutan arvon laskua. Myös jalometalleihin sijoittamista tehdään, mutta niissä on yksi suuri ongelma. Niitä ei voi syödä. Vaihtaminenkin poikkeustilanteessa voi olla vaikeaa. Mieluummin hankkisin käyttötavaroita, joilla on todellista käyttö- ja vaihtoarvoa, kuin metallia tai jalokiviä.

Talviautoilun riemuja ensilumien aikaan

Tänään oli se aamu vuodesta täällä Pohjois-Karjalassa, jolloin lumi yllätti autoilijat. Tai ainakin siltä se vaikutti, kun ajelin töihin.Viime yönä satoi ensimmäisen kerran lunta hieman reilummin täällä Joensuun seudulla ja meno liikenteessä oli sen mukaista aamuruuhkassa.

Aamulla pihalta lähtiessä aura-auto oli tehnyt talven ensimmäisen kepposensa ja kasannut lunta pihan liittymään oikein urakalla. Tien pinta oli luonnollisesti vedetty peilikirkkaaksi liukkauden maksimoimiseksi. Onneksi alla on tuliterät nastarenkaat, joten ei se minua haitannut. Niitä pieniä koululaisia se varmasti haittasi, jotka kulkivat läheiseen kouluun. Tie näytti todella liukkaalta, eikä hiekasta luonnollisesti ollut tietoakaan.

Kun ajoin Kuopiontielle, niin autoletka mateli alle 80 km/h vauhdilla satasen rajoitusalueella kaupunkia kohti, ja ohituskaistakin oli tukittu köröttelijöillä. Onneksi ei ollut kiire. Asia, joka kiinnitti huomion jälleen kerran, oli autoilijoiden uskomaton laiskuus puhdistaa autonsa lumesta. Vastaan tuli useampikin auto, joihin oli tehty tuulilasiin kämmenen kokoinen tirkistysaukko, josta saattoi arvailla liikennettä. Sivuille tai taakse ei tietenkään tarvitse nähdä tämän logiikan mukaan. Toiset olivat puhdistaneet ainoastaan auton tuulilasin, eikä näkyvyys ole voinut olla paljoa parempi sieltäkään. Monissa autoissa katoille oli myös jätetty lumet takana ajavien riemuksi. Tulihan siitä uuden lumisateen veroinen tuisku silmille. Ajovalot olivat myös puhdistamatta, joten vain pieni valonkajo paljasti osan vastaantulijoista.

Turvavälit autojen välillä olivat olemattomat. Yksikin äkkijarrutus, niin olisimme päässeet iltapäivälehtien lööppiin ketjukolarin takia. Välillä tuntuu, että ihmiset ovat uskomattoman välinpitämättömiä, tai sitten muuten puupäisiä. Vielä riittää paljon opittavaa.

Uusi artikkeli varautumisesta ja Suomalaisen selviytymisoppaan aihepiiristä on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä. Se on luettavissa linkin kautta.

http://linkkari.nettisivu.org/files/2011/11/mt2011-11-25-lehtijuttu.pdf

Sieltä voi lukea, mitä varautuminen on arjessa ja käytännössä. Jos haluaa saada laajemman käsityksen survivalismista tai varautumisesta, niin kannattaa lukea kirja.

Mehiläistarhaus ja hunaja

Tämä aihepiiri on kirjasta poisjätettyä tekstiä. Se antaa kuitenkin vinkin, miksi hunaja on varautujan kannalta hyvä tuote.

Hunaja on yksi maapallon ravitsevimmista, terveellisimmistä ja puhtaimmista tuotteista. Se sisältää monenlaisia sokereita, hivenaineita ja vitamiineja. Hedelmähappojen ansiosta hunajaa voidaan pitää myös luonnonmukaisena säilöntäaineena. Juuri mitkään bakteerit eivät elä hunajassa, ja siksi sitä voi säilyttää huoneenlämmössäkin lähes loputtomiin.

Suomalainen hunaja on yleensä vaaleaa, jähmeää monikukkahunajaa. Hunaja voi myös olla aivan juoksevaa ja siirappimaista tai vaaleaa ja kovaa. Jos suomalainen hunajatuote on saanut joutsenlippumerkin, tuotteessa käytetyn hunajan laatuvaatimukset ovat korkeammat kuin EU-direktiivit edellyttäisivät.

Suomessa mehiläistenhoito ja hunajanvalmistus antavat toimeentulon noin 100–200 hoitajalle. Luonnossa mehiläiset pesivät esimerkiksi ontoissa puissa, mutta tarhauksessa käytetään valmistettuja pesiä, joissa kennot eli vahakakut riippuvat tukien varassa. Kennot voi nostaa hunajan keruuta varten pesästä ulos.

Pesät pidetään ulkona myös Suomen talvessa, ja pesän lämpötila pysyy silti noin 20 asteen tuntumassa. Tarhamehiläiset tarvitsevat talvella ja sateisilla keleillä lisäravintoa, kuten sokeriliuosta, koska ihmiset vievät niiden varsinaisen talviravinnon: hunajan.

Mehiläiset keräävät hunajaa noin kahdeksan tuntia päivässä muutaman kilometrin säteellä pesästä. Ne varastoivat hunajan kennoihin, jotka ne peittävät vahakansilla. Hunajaa voi syödä vaikka sellaisenaan suoraan kennosta. Yleensä hunaja kuitenkin kerätään niin, että vahakannet kuoritaan kennojen päältä ja hunajakennot laitetaan niin sanottuun linkoon, jossa hunaja erottuu kennoista.

Keskimääräinen sato yhdestä pesästä on vuodessa noin 30 kiloa, mutta jopa sataan kiloon on mahdollista päästä. Sato kerätään Suomessa muutaman viikon aikana juhannukselta alkaen. Mehiläiskuningatar eli emo elää noin viisi vuotta, ja pesän tuottavuus laskee emon vanhetessa.

Lisätietoja mehiläisten kasvatuksesta ja hunajan valmistuksesta saa Suomen Mehiläishoitajain Liitolta ja muilta, kuntakohtaisilta yhdistyksiltä. Ne järjestävät myös säännöllisesti mehiläisten hoitokursseja ja julkaisevat erilaisia aineistoja ja oppaita. Paljon tietoa löytyy myös internetistä muun muassa osoitteesta www.hunaja.net.

Survivalismi vai varautuminen?

Aihepiirin suomenkielinen termistö on selkiytymätön. Yritän tässä valottaa omaa näkemystäni kahdesta alan peruskäsitteestä. Suomessa käytetään enemmän survivalismi sanaa ja se on tunnetumpi, vaikkakin mielestäni vajavainen. Varautuminen käsite taas on oma keksintöni. Tai en ainakaan tiedä ketään, joka olisi puhunut siitä tässä asiayhteydessä. Oikeastaan koko ilmiöstä ei löydy suomenkielistä kirjallisuutta siinä laajuudessa kuin itse käsitän aihepiirin. Survival -tilanteisiin liittyvää alan kirjallisuutta on olemassa käännöskirjallisuutena, kuten esimerkiksi John Wisemanin Selviytyjän opas. Muitakin teoksia löytyy, mutta niissäkin on yksi perustavanlaatuinen puute - ne keskittyvät vain taitoihin, joilla on suoraan tekemistä hengissäpysymisen kanssa. Ennakointi ja sitä kautta varautuminen jäävät huomiotta. Tietenkin kirjallisuutta on olemassa myös muilta varautumisen osa-alueilta, mutta ei yksissä kansissa. Ensiaputaidoista, erätaidoista ja muista vastaavista löytyy kyllä oman alan kirjallisuutta runsaasti.

Jos puhutaan survivalismista, niin silloin mielestäni asian ydin liikkuu hengissäpysymisen ja siihen liittyvien taitojen ympärillä. Jos taas puhutaan varautumisesta, niin se kattaa koko elämän kirjon. Suomalainen selviytymisopas -kirja on ensimmäinen aihepiiriä laajemmin käsittelevä teos.  Se ei suinkaan ole täydellinen, sillä siitä on karsittu paljon aihepiirejä pois, mutta toivottavasti se täyttää tehtävänsä esitellä varautumista tapana ajatella asioita. Kirjan tehtävä onkin saada ihmiset tiedostamaan varautumisen tarpeen olemassaolo ja esitellä varautumisen eri osa-alueita. Jokainen muokkaa varautumisen näköisekseen omien tarpeidensa ja riskianalyysien pohjalta. Toivoisin ihmisten omaksuvan varautumisen käsitteen pelkän survivalismin tilalle. Tuon tässäkin yhteydessä esille kehittelemäni "varautumisen portaat", jotka on helppo muistaa yksinkertaisen TAVIS - muistisäännön kautta. Tästähän kirjoitin jo aiemmin täällä.

T - tiedosta

A - analysoi

V - varaudu

I - inventoi

S - selviydy

BOB (Bug Out Bag) – kolmen vuorokauden evakuointipakkaus

BOBia käytetään yleensä alueilla, joilla tavataan luonnonkatastrofeja, tulvia, hirmumyrskyjä, pyörremyrskyjä, maanjäristyksiä tai tulivuorenpurkauksia. Suomen olosuhteissa BOBin sisältö on suunniteltava sen mukaan, että vaikka karkuun ei lähdettäisikään luonnonilmiötä, pakenemisen syy voi olla mikä tahansa. Paikoitellen toki Suomessakin voi joutua väistymään luonnon armoilta. Tyypillisesti katastrofialueilla BOB sisältää 72 tunnin ajaksi seuraavat tavarat:

•           Elintarvikkeet keittimineen ja polttoaineineen

•           Juomavettä tai ainakin vedenpuhdistusvälineet

•           Majoitteen (yleensä laavukangas)

•           Paristokäyttöisen radion

•           Valaisimen

•           Ensiapuvälineet

•           Tulentekovälineet

•           Köyttä

•           Karttoja

•           Rahaa

•           Ohjeita hätätilanteita varten

•           Säänmukaiset vaatteet

•           Makuupussin

•           Lääkkeet

•           Henkilökortin

•           Puukon, kirveen ja kenties tuliaseen patruunoineen.

Suomessa BOBin sisällöllä pitäisi pärjätä kolme vuorokautta poissa kotoa, mahdollisesti myös metsäolosuhteissa. Siksi meikäläiseen BOBiin käy varsin samansuuntainen sisältö kuin katastrofialueillekin, tuliaseita lukuun ottamatta. Jokainen voi käyttää omaa järkeään ja miettiä, mihin haluaa varautua ja miten ja kuinka paljon pystyy kantamaan mukanaan.

Mihin BOBia voi tarvita Suomen olosuhteissa? 

Kuten jo todettu, niin luonnonoloja joutuu harvoin pakenemaan meidän oloissamme, mutta silti se on mahdollista. Muu syy voi olla esimerkiksi tulipalo, kemikaalivuoto tai onnettomuus, jonka seurauksena joutuu jättämään kotinsa, koska siellä oleminen ei ole turvallista. Silloin evakuointilähtö voi tulla nopeasti ja on lähtöä jouduttaa jos valmis paketti on jo olemassa - tai vähintään helposti kasattavissa valmiiksi mietityllä kokoonpanolla. Kuten varautumisessa ylipäänsä, tässäkin ennakointi ja riskien analysointi omalta kotiseudulta on tärkeää. Kukaan ei toivo onnettomuuksia, mutta silti niitä sattuu. On myös huomattava se, että kun perheen henkilöluku nousee, niin vastaavasti BOB:n koko kasvaa. Kaikkea ei tarvitse mahduttaa yhteen kantovälineeseen. Niitä voi olla useita.

 

Suomessa ei valmiita BOB -pakkauksia ole tietääkseni myynnissä tällä hetkellä. Ainakaan en ole törmännyt sellaisiin. Vaellusvarusteet ja retkeilyvälineet ovat aina hyvä lisä kodin varusteisiin ja varautumiseen. Kuvassa on yksi erimerkki Yhdysvalloissa myytävästä paketista. Ehkä tässä olisi vielä markkinarakoa Suomeenkin. Toisaalta pienellä viitseliäisyydellä saa itse kasattua mieleisensä paketin.

EDC - sinullakin on jo sellainen!

Joka päivä kotoa lähtiessäsi otat mukaan avaimet, kännykän, lompakon ja muuta tavaraa, mitä tarvitset päivän aikana. Periaatteessa tämä on jo EDC (= every day carry), eli päivittäin mukana kuljetettavat tavarat. Olet tehnyt tätä varautumista tiedostamattasi jo ties kuinka kauan. Ero survivalistiin tulee siinä, ettet ole tietoisesti ajatellut sitä, mitä kaikkea kannat mukanasi. Survivalisti tai varautuja ottaa mukaan jotain vielä varmuuden vuoksi, sillä koskaan ei tiedä mitä yllätyksiä päivä tuo tullessaan.

Keräilystä maanviljelyn kautta riippuvaisuuteen

Tasa-arvoiset ja yhteisölliset metsästäjä-keräilijät

Ennen kuin ihmiset alkoivat pitää kotieläimiä, viljellä maata tai asua pysyvissä asumuksissa kylissä ja kaupungeissa, ruoka oli hankittava suoraan luonnosta. Silloin sekä kasvi- että eläinkunnan syvällinen ja sukupolvelta toiselle siirtyvä tuntemus oli ainoa keino selvitä.Tyypillistä metsästäjä-keräilijöiden yhteisöille oli, että saman heimon jäsenet olivat läheistä sukua keskenään, ikään kuin suuri perhe. Eri heimojen välisiä suhteita hoidettiin avioitumalla naapuriheimon jäsenten kanssa, ja samalla oman suvun perimään saatiin geneettistä vaihtelua.

Metsästäjä-keräilijäyhteisöissä työt jaettiin yleensä miesten ja naisten kesken niin, että ravinnonsaanti oli mahdollisimman tehokasta, käytännöllistä ja varmaa. Koska naiset synnyttivät lapset, heidän oli pysyttävä lapsen lähettyvillä niin kauan kuin se söi rintamaitoa. Niinpä väliaikaisasumusten lähiympäristössä tehty kasvisten, sienien, marjojen ja juuresten keräily sopi hedelmällisessä iässä oleville naisille parhaiten.

Keräilyyn osallistuivat myös lapset, nuoret ja vanhukset sekä muut metsästämään kykenemättömät. Näin kaikki heimon jäsenet saattoivat tehdä jotakin itsensä ja toistensa hyväksi. Pitkät ja välillä kauaskin asumuksista vievät metsästysreissut jäivät hyväkuntoisten, nuorten miesten vastuulle. He vastasivat heimon lihan ja kalan hankinnasta.

Naisten keräilemä kasvisravinto muodosti useimmiten suurimman ja vakaimman osan päivittäisestä ravinnonsaannista. Keräilyllä saatiin ruokaa pöytään silloinkin, kun metsästysonnea ei ollut. Sen sijaan onnistuneen metsästysreissun jälkeen heimo saattoi levätä useamman päivän, koska ruokaa riitti kaikille. Metsästäjä-keräilijöiden tehokkaan työnjaon ansiota oli, että aikaa jäi myös yhdessäololle, harrastuksille, tarinoinnille ja esimerkiksi taide-esineitten teolle.

Olennaista metsästäjä-keräilijäyhteisöissä oli yhteisöllisyys. Jos ryhmän jäsen noudatti yhteisönsä sääntöjä ja tapoja, hän saattoi olla varma siitä, että myös hänestä huolehdittiin. Kun hän kohteli toisia reilusti ja teki sen, minkä ikänsä, sukupuolensa ja terveydentilansa puolesta pystyi tekemään, hän sai myös muilta reilua kohtelua ja huolenpitoa. Kaikille oli olemassa merkityksellinen rooli yhteisössä, olipa se sitten metsästys, ruoanlaitto, marjojen keräily, kalastus tai lasten vahtiminen.

Vastavuoroisuuden periaate oli hyvin tärkeä, ja myös lasten kasvatus oli koko yhteisön vastuulla. Lasten hyvinvointi oli koko yhteisön edun mukaista. Metsästäjä-keräilijät olivat moniin muihin yhteisömuotoihin verrattuna hyvin tasaväkinen ja tasa-arvoinen yhteisö. Jyrkästä työnjaosta huolimatta kaikki hankittu ruoka jaettiin tasapuolisesti kaikille ryhmän jäsenille, ja molempien sukupuolien tehtävät olivat aivan yhtä tärkeitä. Metsästäjä-keräilijöiden yhteisöjä on pidetty varsin tasa-arvoisina siksikin, että asioista päätettiin yhdessä. Keskinäinen luottamus ja yhteishenki olivat vahvat. Kaikki heimon jäsenet olivat tasapuolisesti riippuvaisia toinen toisistaan, ja yhteisön normien rikkomisesta seurasi pahimmillaan häätö. Se merkitsi usein varmaa kuolemaa. Maata ja luontoa pidettiin yhteisenä omaisuutena, ja siksi myös luontoa oli kohdeltava hyvin.

Metsästäjä-keräilijöillä ei ollut pysyviä asuntoja, vaan he vaelsivat tärkeiden saaliseläinten mukana eri alueille niin sanotun vuotuiskierron mukaan. Lisäksi he metsästivät eri vuodenaikoina eri saaliseläimiä. Ihminen on metsästäjänä taitava ja monipuolinen. Me kykenemme metsästämään koiraeläinten tapaan laumana avarassa maastossa, jolloin saalis väsytetään juoksemalla. Mutta me osaamme metsästää myös kissaeläinten tapaan metsämaastossa vaanimalla ja ottamalla saaliin kiinni yllättäen ja lyhyen takaa-ajon jälkeen.

Mitä pohjoisemmassa metsästäjä-keräilijäheimo on elänyt, sitä suurempi merkitys on ollut eläinten lihalla. Lämpimissä olosuhteissa heimot selvisivät hyvin kasviksilla ja hedelmillä, mutta pohjoisessa ihminen on aina luonnon olosuhteissa tarvinnut paljon proteiineja, rasvoja ja energiaa, eli toisin sanoen lihaa. Metsästyksestä tai kalastuksesta riippuvaisia kulttuureja, kuten monia arktisen seudun kulttuureja, on kutsuttu erikseen myös pyyntikulttuureiksi.

Paimentolaiset ja maanviljelys

Paimentolaisuus ja maanviljelys muuttivat ihmisheimojen sisäistä arvojärjestystä ja työnjakoa aikaisempaan verrattuna. Kehitys näiden kahden elintavan välillä on ollut päällekkäistä, ja monet kansat ovat olleet osittain maanviljelijöitä ja osittain karjaa kasvattavia paimentolaisia.

Vasta kun ihmisen alkoi viljellä maata ja kasvattaa karjaa pysyvillä laitumilla, kehittyivät ensimmäiset kyläyhteisöt. Aluksi monet karjankasvattajat olivat puolipaimentolaisia. He asettuivat esimerkiksi talvikuukausiksi aloilleen ja vaelsivat eläinten laidunmailla kesäkuukaudet. Monin paikoin karjankasvattajat noudattivat pitkään paimentolaiselämäntapaa, mutta viljelivät lisäksi omia peltoja itsensä ja lihakarjansa ravinnoksi.

Ensimmäiset merkit maanviljelyskulttuurista ovat ajalta 9000–8000 eaa. suurten jokien varsilta Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä ja Aasiasta. Maanviljelyskulttuuri ei syntynyt yhtäkkiä vaan pikkuhiljaa. Vähitellen metsästäjä-keräilijät alkoivat huolehtia tiettyjen kasvien kasvuympäristöstä, esimerkiksi kastelemalla, lannoittamalla ja kitkemällä rikkaruohot niiden esiintymispaikoilta. Tällainen tehostettu keräily muuttui paikoin puutarhaviljelyksi ja sitten pysyviksi peltoviljelmiksi.

Maanviljelyskulttuurin kehittymisen myötä ihmiset alkoivat erikoistua eri työtehtäviin. Maan viljeleminen loi paljon uusi töitä ja vaati siksi joidenkin heimon jäsenten keskittyvän tuotantoon ja toisten taas töiden ja omaisuuden hallinnointiin. Enää ihmiset eivät hankkineet ruokaansa suoraan villistä ja kesyttömästä luonnosta, vaan sitä alettiin viljellä ja kasvattaa itse, omilla mailla.

Tämä kehitys synnytti ensimmäisen kerran erottelun kesytetyn ja kesyn luonnon välille, mikä nosti esiin monia muitakin kahtiajakoja. Ihmiset alkoivat unohtaa joitakin luonnossa selviytymisen taitoja ja yrttitietoutta ja jopa pelätä peltojen rajoilla kasvavaa metsää. Kasvit alettiin mieltää hyviin ruokakasveihin ja turhiin rikkakasveihin, ja metsästyksen vähetessä myös eläimet jaettiin vaarallisiin metsän petoihin ja ihmisen omistamiin, tärkeisiin kotieläimiin.

Käsitys heimon tai perheen omista maista lisäsi tarvetta myös puolustautumiselle. Eri yhteisöt alkoivat kilpailla keskenään. Turvallisuuskysymykset nousivat aikaisempaa tärkeämmiksi, kun peltojen lisäksi myös kotieläimiä ja viljavarastoja oli vartioitava. Maanviljelyskulttuurin ansiosta ihmisillä jäi ensimmäistä kertaa ruokaa yli ja varastoitavaksi myöhempää käyttöä varten.

Paimentolaiset eli nomadit kasvattivat pääasiassa karjaa ja kotieläimiä, mutta eivät asuneet pysyvissä asumuksissa. Monesti paimentolaiset kulkivat vuotuiskierron mukaan sinne, missä eläimille oli parhaiten syötävää tarjolla. He asuivat päiviä, viikkoja tai korkeintaan kuukausia yhdessä väliaikaisasumuksessa, kuten erilaisissa teltoissa, jurtissa ja tiipiissä.

Paimentolaiset ovat aina eläneet avarilla mailla, kuten kuivilla ruohoaroilla, mutta eivät metsissä. Kuuluisimpia paimentolaiskansoja ovat Mongolian hevoskansat, Itä-Afrikan masai-heimo ja Saharan beduiinit. Valtioiden rajat ja maanomistuksen muutokset ovat nykyään estäneet vanhojen paimentolaiskansojen perinteisen elämäntavan. Jos liian suurta määrää karjaa paimennetaan liian pienellä alueella, maasto kuluu käyttökelvottomaksi ja aavikoituu. Siksi paimentolaisuus ei nykypäivänä enää monin paikoin toimi, ja myös monet luonnonsuojelujärjestöt protestoivat näitä elinkeinoja vastaan.

Maanviljelyskulttuurista ja paimentolaisuudesta on ajan kanssa kehittynyt yhä enemmän kaupankäyntiin perustuvia kylä- ja kaupunkikulttuureja, joissa työnjako on erikoistunut pitkälle. Suurin osa ihmisistä toimii nykyään joissakin muissa tehtävissä kuin suoraan ruoantuotannossa eli alkutuotannossa. Siksi suurin osa ihmisistä on myös tietämättömiä siitä, miten ruokaa tai muita perushyödykkeitä tuotetaan. He ovat täysin riippuvaisia rahalla ostettavista tuotteista ja palveluista.

Yllättääkö talvi sinut autoilija?

Taas on se aika vuodesta kun ensilumet voivat olla maassa minä aamuna tahansa. Kohta tiedotusvälineet uutisoivat jälleen, että talvi yllätti suomalaiset. Vai voiko se yllättää? Sehän tulee aina kerran vuodessa. On sitten aivan eri asia onko sen tuloon varautunut. Se on täysin oma valinta.

Hallaöitä on jo ollut, ja pohjoisessa on jo satanut luntakin. Sitä tiedotusvälineet eivät noteeraa samalla tavalla kuin, että Etelä-Suomessa pelti tulee kolisemaan tänäkin syksynä siksi, että talvirenkaita ei ole vaihdettu ajoissa ja ajetaan edelleen kesänopeuksilla liian pienillä turvaväleillä. Sama ilmiö toistuu vuosittain muuallakin. Tuntuu turhalta.

Eikö siis olisi jo pikkuhiljaa aika ottaa opiksi? Talvirenkaat voi vaihtaa ajoissa, jolloin kaikkien ei tarvitse olla yhtäaikaa jonossa rengasliikkeissä. Tai sitten ne voi vaihtaa itse. Sen lisäksi auto kannattaa varustaa ongelmatilanteiden varalta.

Autossa kuljetettavat varusteet

Ajoneuvon varustelu kannattaa sovittaa aiotun matkan ja ajoympäristön mukaan. Arkisin taajamissa pärjää pienemmällä perusvarustuksella, mutta syrjäseuduilla liikuttaessa on syytä varautua paremmin. Lähimatkoilla ja taajamassa auton varusteisiin voi kuulua vuodenajasta riippuen esimerkiksi seuraavat tavarat:

•           ensiapulaukku

•           heijastinliivit

•           hinausköysi

•           ikkunavasara

•           ilmastointiteippiä

•           käynnistyskaapelit

•           lapio

•           lumiharja

•           polttoainekanisteri

•           rengasavain

•           tunkki

•           turvavyöleikkuri

•           valaisin

•           vararengas tai renkaanpaikkausaine

•           varoituskolmio (pakollinen).

Renkaidenvaihdon yhteydessä ja mieluummin useamminkin pitää tarkistaa myös vararenkaan ilmanpaineet. Myös mukana kuljettavat lisävalaisimet ja taskulamput on tarkistettava aika ajoin. Yleensä jo 5 litran varapolttoainekanisteri riittää lähimmälle huoltoasemalle asti syrjäseutuja lukuunottamatta.

Pitemmille ajomatkoille ja maantieajoon on syytä varautua perusteellisemmin. Jos auto hyytyy keskellä yötä pakkaskelillä korpitaipaleelle, pahimmillaan kuuluvuutta ei ole edes matkapuhelimelle ovat vitsit silloin vähissä. Silloin autossa olisi hyvä kuljettaa mukana esimerkiksi hätäraketteja, jolloin avun hälyttäminen onnistuu paikalta poistumatta. Joku voi nähdä avunpyynnön ja hälyttää apua. Pitkille automatkoille on viisasta ottaa mukaan muutama ylimääräinen tavara edellä mainittujen lisäksi:

•           apukäynnistin, jossa kompressori ja valo

•           evästä vuorokaudeksi tai pidemmäksi aikaa

•           huopa

•           hätäraketteja

•           juomavettä ja mehua

•           kevytpeite hätämajoitteeksi

•           kirves

•           saha

•           lämmintä lisävaatetta, päähine ja käsineet

•           narua tai köyttä

•           polttoainetta retkikeittimeen

•           puukko

•           retkikeitin/kenttäpakki/kattila

•           tulentekovälineet

•           varaosia; varapolttimoita, sulakkeita, moottoriöljyä, jäähdytin-, ja lasinpesunestettä

Luonnollisesti kaikille automatkoille on puettava säänmukaiset vaatteet tai otettava reilusti lisävaatetta mukaan. Talvella ei lähdetä liikkeelle pikkukengissä ja paitasillaan ja luoteta siihen, että autossa riittää lämmintä. Jos autoon tulee vika, tulee äkkiä myös kylmä. Edes taajamassa hinausauto ei saavu paikalle samalla sekunnilla, kun se kutsutaan, ja jonkun on aina liukasteltava pimeään tienlaitaan asettamaan varoituskolmio paikoilleen.

Ennakointi on tärkeää. Se pelastaa monelta harmilta. Antaa talven tulla vaan kuten tähän astikin. Kun on varautunut etukäteen, niin voi liikkua huolettomammin. Asenne ja kiireettömyys ovat myös erittäin tärkeitä tekijöitä turvallisuuden lisäämisessä.

Käsityötaidot eri materiaaleilla

Käsityötaitojen merkitys lisääntyy aina kriisiaikoina. Ne jotka osaavat tehdä itse vaatteensa, työkalunsa tai muut välineensä ovat vahvoilla. Tähän liittyy eri materiaalien tuntemus ja niiden työstötekniikoiden osaaminen. Teoriassa voi opiskella näitä taitoja, mutta tässäkään teoriatieto ei korvaa omakohtaista kokemusta. Kaikkia hienouksia ei voi osata, mutta auttavat taidot eri materiaalien käsittelystä pystyy hankkimaan. Tärkeitä materiaaleja ovat esimerkiksi puu, metallit, nahka, kankaat ja savi. Niiden avulla pystyy tekemään jo paljon hyvin erityyppisiä käyttöesineitä tai työkaluja. Toki näiden materiaalien käsittelyyn tarvitaan omat työkalunsa, mutta kaikkea voi miettiä - kuinka työ tehdään tilapäisvälineiden avulla jos varsinaisia materiaalin työstämiseen tarkoitettuja työkaluja ei ole saatavilla.

Puuta ja savea löytyy meidän oloistamme helposti, joten materiaalin hankinta ei ole yleensä ongelma. Metalleja löytyy myös kaupunkiympäristöstä helposti. Työskentely muuttuu hankalammaksi heti kun materiaaleja ei olekaan valmiina saatavilla. Esimerkiksi metallien hankkiminen muuten kuin valmiiksi jalostettuina ei enää olekaan niin yksinkertaista sama pätee myös kankaisiin. Työmäärä valmiin vaatteen tekemiseksi moninkertaistuu. Nahan hankkiminenkin juoksevasta eläimestäkin on kovan työn takana. Nykyisin emme tule juuri ajatelleeksi materiaalien alkuperää. Meille on tässäkin asiassa liian itsestäänselvää, että kaupasta saa kaiken tarvitsemansa. 

Arvostus vaatteita kohtaan voi muuttua jos kokeilee tehdä esimerkiksi villapaidan alusta loppuun itse. Siihen liittyy monta työvaihetta jota ei tule edes ajatelleeksi kun katselee kaupan rekissä valmista tuotetta. Ensin joutuu etsimään jostakin lampaan jonka keritsee, käsittelee villan langaksi asti ja lopulta alkaa vasta itse neulominen. Puhumattakaan siitä jos haluaa siitä tietyn värisen. Tässäkin  oikaistiin muutaman työvaiheen yli mainitsematta niitä.

Lampaan selästä villapaidaksi

Villan matka lampaasta valmiiseen takkiin vaatii useita työvaiheita. Ensimmäisessä vaiheessa lampaan kuivasta turkista poistetaan isoimmat roskat. Sen jälkeen lammas keritään eli villa leikataan keritsimillä. Seuraavaksi villaa kuivataan pari päivää levitettynä. Sitten villa lajitellaan laadun mukaisesti. Seuraava työvaihe on nyppiminen, jolloin villa kuohkeutuu helpommin käsiteltävään muotoon ja siitä poistetaan roskat. Ennen kehräämistä tehdään karstaaminen, jonka avulla saadaan villakuidut samansuuntaisiksi. Tämän jälkeen villasta kehrätään yhtenäistä lankaa rukin avulla. Sekä karstaamisessa että kehräämisessä on useita työvaiheita. Kun lanka on saatu vyyhdille se voidaan pestä ja värjätä. 

Kuvan takissa on käytetty kasvivärejä ja väri on saatu aikaiseksi kuivatuista pihlajan lehdistä, sananjaloista, kaarnasta ja maitohorsmasta. Apuaineina on käytetty alunaa, kupari- ja rautavihtrilliä. Villatakki on tehty itse alusta loppuun saakka. 

Ei siis ole ihme, että käsin tehdyt tuotteet ovat arvokkaita. Itse tekeminen antaa mukaan myös tunnelatauksen, joka on erilainen kuin kaupan tusinatuotetta kohtaan.