Suomalaiset puhuvat ainakin toistaiseksi enemmän puhekielessä survivalismista kuin varautumisesta. Tämä johtuu luultavasti enemmän sanan alkuperästä kuin tarkan merkityssisällön hakemisesta tälle. Sanan alkuperähän juontaa enganninkieliseen survive tai survival sanaan, joka pitää sisällään alunperin lähinnä hengissäpysymisen. Myöhemmin sanan rinnalle on tullut englanninkielisessäkin kirjallisuudessa muita termejä kuten preparation eli valmistautuminen. Tämäkään ei kata koko survivalismin aihepiiriä, sillä valmistautuminen odottaa jotain johon valmistautua. Yleensä jotain suurta mullistusta, joka muuttaa maailmaa ratkaisevalla tavalla. Kuitenkin varautuminen lienee onnistunein suomenkielinen vastine tälle ajatusmaailmalle.
Varautuminen on suhteellisen neutraali arvolataukseton termi, joka sopii suomalaiseen suuhun paremmin ilman ennakkomielikuvia maastopukuisista patriooteista jotka varustavat bunkkeriaan. Varautuminen lähtee arkisista asioista. Suomalainen selviytymisopas -kirja esittelee mihin kaikkeen voi ja kannattaa varautua omissa arkiympyröissä. Kirja esittelee myös muita vähemmän arkisia riskejä ja skenaarioita sekä antaa vinkkejä kuinka riskejä voi vähentää omalla toiminnallaan.
Varautumisen perusta on siinä, että oppi tiedostamaan ympäristönsä riskit sekä arvioimaan niiden todennäköisyyden. Varautuja ei ole vainoharhainen, joka puolella mörköjä näkevä hörhö, vaan omat henkilökohtaiset mahdollisuutensa ja rajoituksensa tunteva, ympäristönsä riskit tiedostava, itsenäisesti ajatteleva henkilö. Hän on varautunut mahdollisesti pieleen meneviin asioihin sekä ajatuksen että varusteidensa kautta. Lisäksi hän on valmis oppimaan uutta ja on kiinnostunut hyvin erilaisista taidoista mielenkiintonsa mukaan sekä sen mukaan mitä taitoja hän ajattelee tarvitsevansa erilaisissa tilanteissa. Varautuja ei siis automaattisesti odota asioiden menevän aina pieleen tai odota maailmanloppua bunkkerissaan, vaan elää normaalia elämää avoimin silmin, mutta tiedostaen sen, että aina kaikki ei suju suunnitelmien mukaan.
