EDC - sinullakin on jo sellainen!

Joka päivä kotoa lähtiessäsi otat mukaan avaimet, kännykän, lompakon ja muuta tavaraa, mitä tarvitset päivän aikana. Periaatteessa tämä on jo EDC (= every day carry), eli päivittäin mukana kuljetettavat tavarat. Olet tehnyt tätä varautumista tiedostamattasi jo ties kuinka kauan. Ero survivalistiin tulee siinä, ettet ole tietoisesti ajatellut sitä, mitä kaikkea kannat mukanasi. Survivalisti tai varautuja ottaa mukaan jotain vielä varmuuden vuoksi, sillä koskaan ei tiedä mitä yllätyksiä päivä tuo tullessaan.

Keräilystä maanviljelyn kautta riippuvaisuuteen

Tasa-arvoiset ja yhteisölliset metsästäjä-keräilijät

Ennen kuin ihmiset alkoivat pitää kotieläimiä, viljellä maata tai asua pysyvissä asumuksissa kylissä ja kaupungeissa, ruoka oli hankittava suoraan luonnosta. Silloin sekä kasvi- että eläinkunnan syvällinen ja sukupolvelta toiselle siirtyvä tuntemus oli ainoa keino selvitä.Tyypillistä metsästäjä-keräilijöiden yhteisöille oli, että saman heimon jäsenet olivat läheistä sukua keskenään, ikään kuin suuri perhe. Eri heimojen välisiä suhteita hoidettiin avioitumalla naapuriheimon jäsenten kanssa, ja samalla oman suvun perimään saatiin geneettistä vaihtelua.

Metsästäjä-keräilijäyhteisöissä työt jaettiin yleensä miesten ja naisten kesken niin, että ravinnonsaanti oli mahdollisimman tehokasta, käytännöllistä ja varmaa. Koska naiset synnyttivät lapset, heidän oli pysyttävä lapsen lähettyvillä niin kauan kuin se söi rintamaitoa. Niinpä väliaikaisasumusten lähiympäristössä tehty kasvisten, sienien, marjojen ja juuresten keräily sopi hedelmällisessä iässä oleville naisille parhaiten.

Keräilyyn osallistuivat myös lapset, nuoret ja vanhukset sekä muut metsästämään kykenemättömät. Näin kaikki heimon jäsenet saattoivat tehdä jotakin itsensä ja toistensa hyväksi. Pitkät ja välillä kauaskin asumuksista vievät metsästysreissut jäivät hyväkuntoisten, nuorten miesten vastuulle. He vastasivat heimon lihan ja kalan hankinnasta.

Naisten keräilemä kasvisravinto muodosti useimmiten suurimman ja vakaimman osan päivittäisestä ravinnonsaannista. Keräilyllä saatiin ruokaa pöytään silloinkin, kun metsästysonnea ei ollut. Sen sijaan onnistuneen metsästysreissun jälkeen heimo saattoi levätä useamman päivän, koska ruokaa riitti kaikille. Metsästäjä-keräilijöiden tehokkaan työnjaon ansiota oli, että aikaa jäi myös yhdessäololle, harrastuksille, tarinoinnille ja esimerkiksi taide-esineitten teolle.

Olennaista metsästäjä-keräilijäyhteisöissä oli yhteisöllisyys. Jos ryhmän jäsen noudatti yhteisönsä sääntöjä ja tapoja, hän saattoi olla varma siitä, että myös hänestä huolehdittiin. Kun hän kohteli toisia reilusti ja teki sen, minkä ikänsä, sukupuolensa ja terveydentilansa puolesta pystyi tekemään, hän sai myös muilta reilua kohtelua ja huolenpitoa. Kaikille oli olemassa merkityksellinen rooli yhteisössä, olipa se sitten metsästys, ruoanlaitto, marjojen keräily, kalastus tai lasten vahtiminen.

Vastavuoroisuuden periaate oli hyvin tärkeä, ja myös lasten kasvatus oli koko yhteisön vastuulla. Lasten hyvinvointi oli koko yhteisön edun mukaista. Metsästäjä-keräilijät olivat moniin muihin yhteisömuotoihin verrattuna hyvin tasaväkinen ja tasa-arvoinen yhteisö. Jyrkästä työnjaosta huolimatta kaikki hankittu ruoka jaettiin tasapuolisesti kaikille ryhmän jäsenille, ja molempien sukupuolien tehtävät olivat aivan yhtä tärkeitä. Metsästäjä-keräilijöiden yhteisöjä on pidetty varsin tasa-arvoisina siksikin, että asioista päätettiin yhdessä. Keskinäinen luottamus ja yhteishenki olivat vahvat. Kaikki heimon jäsenet olivat tasapuolisesti riippuvaisia toinen toisistaan, ja yhteisön normien rikkomisesta seurasi pahimmillaan häätö. Se merkitsi usein varmaa kuolemaa. Maata ja luontoa pidettiin yhteisenä omaisuutena, ja siksi myös luontoa oli kohdeltava hyvin.

Metsästäjä-keräilijöillä ei ollut pysyviä asuntoja, vaan he vaelsivat tärkeiden saaliseläinten mukana eri alueille niin sanotun vuotuiskierron mukaan. Lisäksi he metsästivät eri vuodenaikoina eri saaliseläimiä. Ihminen on metsästäjänä taitava ja monipuolinen. Me kykenemme metsästämään koiraeläinten tapaan laumana avarassa maastossa, jolloin saalis väsytetään juoksemalla. Mutta me osaamme metsästää myös kissaeläinten tapaan metsämaastossa vaanimalla ja ottamalla saaliin kiinni yllättäen ja lyhyen takaa-ajon jälkeen.

Mitä pohjoisemmassa metsästäjä-keräilijäheimo on elänyt, sitä suurempi merkitys on ollut eläinten lihalla. Lämpimissä olosuhteissa heimot selvisivät hyvin kasviksilla ja hedelmillä, mutta pohjoisessa ihminen on aina luonnon olosuhteissa tarvinnut paljon proteiineja, rasvoja ja energiaa, eli toisin sanoen lihaa. Metsästyksestä tai kalastuksesta riippuvaisia kulttuureja, kuten monia arktisen seudun kulttuureja, on kutsuttu erikseen myös pyyntikulttuureiksi.

Paimentolaiset ja maanviljelys

Paimentolaisuus ja maanviljelys muuttivat ihmisheimojen sisäistä arvojärjestystä ja työnjakoa aikaisempaan verrattuna. Kehitys näiden kahden elintavan välillä on ollut päällekkäistä, ja monet kansat ovat olleet osittain maanviljelijöitä ja osittain karjaa kasvattavia paimentolaisia.

Vasta kun ihmisen alkoi viljellä maata ja kasvattaa karjaa pysyvillä laitumilla, kehittyivät ensimmäiset kyläyhteisöt. Aluksi monet karjankasvattajat olivat puolipaimentolaisia. He asettuivat esimerkiksi talvikuukausiksi aloilleen ja vaelsivat eläinten laidunmailla kesäkuukaudet. Monin paikoin karjankasvattajat noudattivat pitkään paimentolaiselämäntapaa, mutta viljelivät lisäksi omia peltoja itsensä ja lihakarjansa ravinnoksi.

Ensimmäiset merkit maanviljelyskulttuurista ovat ajalta 9000–8000 eaa. suurten jokien varsilta Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä ja Aasiasta. Maanviljelyskulttuuri ei syntynyt yhtäkkiä vaan pikkuhiljaa. Vähitellen metsästäjä-keräilijät alkoivat huolehtia tiettyjen kasvien kasvuympäristöstä, esimerkiksi kastelemalla, lannoittamalla ja kitkemällä rikkaruohot niiden esiintymispaikoilta. Tällainen tehostettu keräily muuttui paikoin puutarhaviljelyksi ja sitten pysyviksi peltoviljelmiksi.

Maanviljelyskulttuurin kehittymisen myötä ihmiset alkoivat erikoistua eri työtehtäviin. Maan viljeleminen loi paljon uusi töitä ja vaati siksi joidenkin heimon jäsenten keskittyvän tuotantoon ja toisten taas töiden ja omaisuuden hallinnointiin. Enää ihmiset eivät hankkineet ruokaansa suoraan villistä ja kesyttömästä luonnosta, vaan sitä alettiin viljellä ja kasvattaa itse, omilla mailla.

Tämä kehitys synnytti ensimmäisen kerran erottelun kesytetyn ja kesyn luonnon välille, mikä nosti esiin monia muitakin kahtiajakoja. Ihmiset alkoivat unohtaa joitakin luonnossa selviytymisen taitoja ja yrttitietoutta ja jopa pelätä peltojen rajoilla kasvavaa metsää. Kasvit alettiin mieltää hyviin ruokakasveihin ja turhiin rikkakasveihin, ja metsästyksen vähetessä myös eläimet jaettiin vaarallisiin metsän petoihin ja ihmisen omistamiin, tärkeisiin kotieläimiin.

Käsitys heimon tai perheen omista maista lisäsi tarvetta myös puolustautumiselle. Eri yhteisöt alkoivat kilpailla keskenään. Turvallisuuskysymykset nousivat aikaisempaa tärkeämmiksi, kun peltojen lisäksi myös kotieläimiä ja viljavarastoja oli vartioitava. Maanviljelyskulttuurin ansiosta ihmisillä jäi ensimmäistä kertaa ruokaa yli ja varastoitavaksi myöhempää käyttöä varten.

Paimentolaiset eli nomadit kasvattivat pääasiassa karjaa ja kotieläimiä, mutta eivät asuneet pysyvissä asumuksissa. Monesti paimentolaiset kulkivat vuotuiskierron mukaan sinne, missä eläimille oli parhaiten syötävää tarjolla. He asuivat päiviä, viikkoja tai korkeintaan kuukausia yhdessä väliaikaisasumuksessa, kuten erilaisissa teltoissa, jurtissa ja tiipiissä.

Paimentolaiset ovat aina eläneet avarilla mailla, kuten kuivilla ruohoaroilla, mutta eivät metsissä. Kuuluisimpia paimentolaiskansoja ovat Mongolian hevoskansat, Itä-Afrikan masai-heimo ja Saharan beduiinit. Valtioiden rajat ja maanomistuksen muutokset ovat nykyään estäneet vanhojen paimentolaiskansojen perinteisen elämäntavan. Jos liian suurta määrää karjaa paimennetaan liian pienellä alueella, maasto kuluu käyttökelvottomaksi ja aavikoituu. Siksi paimentolaisuus ei nykypäivänä enää monin paikoin toimi, ja myös monet luonnonsuojelujärjestöt protestoivat näitä elinkeinoja vastaan.

Maanviljelyskulttuurista ja paimentolaisuudesta on ajan kanssa kehittynyt yhä enemmän kaupankäyntiin perustuvia kylä- ja kaupunkikulttuureja, joissa työnjako on erikoistunut pitkälle. Suurin osa ihmisistä toimii nykyään joissakin muissa tehtävissä kuin suoraan ruoantuotannossa eli alkutuotannossa. Siksi suurin osa ihmisistä on myös tietämättömiä siitä, miten ruokaa tai muita perushyödykkeitä tuotetaan. He ovat täysin riippuvaisia rahalla ostettavista tuotteista ja palveluista.

Yllättääkö talvi sinut autoilija?

Taas on se aika vuodesta kun ensilumet voivat olla maassa minä aamuna tahansa. Kohta tiedotusvälineet uutisoivat jälleen, että talvi yllätti suomalaiset. Vai voiko se yllättää? Sehän tulee aina kerran vuodessa. On sitten aivan eri asia onko sen tuloon varautunut. Se on täysin oma valinta.

Hallaöitä on jo ollut, ja pohjoisessa on jo satanut luntakin. Sitä tiedotusvälineet eivät noteeraa samalla tavalla kuin, että Etelä-Suomessa pelti tulee kolisemaan tänäkin syksynä siksi, että talvirenkaita ei ole vaihdettu ajoissa ja ajetaan edelleen kesänopeuksilla liian pienillä turvaväleillä. Sama ilmiö toistuu vuosittain muuallakin. Tuntuu turhalta.

Eikö siis olisi jo pikkuhiljaa aika ottaa opiksi? Talvirenkaat voi vaihtaa ajoissa, jolloin kaikkien ei tarvitse olla yhtäaikaa jonossa rengasliikkeissä. Tai sitten ne voi vaihtaa itse. Sen lisäksi auto kannattaa varustaa ongelmatilanteiden varalta.

Autossa kuljetettavat varusteet

Ajoneuvon varustelu kannattaa sovittaa aiotun matkan ja ajoympäristön mukaan. Arkisin taajamissa pärjää pienemmällä perusvarustuksella, mutta syrjäseuduilla liikuttaessa on syytä varautua paremmin. Lähimatkoilla ja taajamassa auton varusteisiin voi kuulua vuodenajasta riippuen esimerkiksi seuraavat tavarat:

•           ensiapulaukku

•           heijastinliivit

•           hinausköysi

•           ikkunavasara

•           ilmastointiteippiä

•           käynnistyskaapelit

•           lapio

•           lumiharja

•           polttoainekanisteri

•           rengasavain

•           tunkki

•           turvavyöleikkuri

•           valaisin

•           vararengas tai renkaanpaikkausaine

•           varoituskolmio (pakollinen).

Renkaidenvaihdon yhteydessä ja mieluummin useamminkin pitää tarkistaa myös vararenkaan ilmanpaineet. Myös mukana kuljettavat lisävalaisimet ja taskulamput on tarkistettava aika ajoin. Yleensä jo 5 litran varapolttoainekanisteri riittää lähimmälle huoltoasemalle asti syrjäseutuja lukuunottamatta.

Pitemmille ajomatkoille ja maantieajoon on syytä varautua perusteellisemmin. Jos auto hyytyy keskellä yötä pakkaskelillä korpitaipaleelle, pahimmillaan kuuluvuutta ei ole edes matkapuhelimelle ovat vitsit silloin vähissä. Silloin autossa olisi hyvä kuljettaa mukana esimerkiksi hätäraketteja, jolloin avun hälyttäminen onnistuu paikalta poistumatta. Joku voi nähdä avunpyynnön ja hälyttää apua. Pitkille automatkoille on viisasta ottaa mukaan muutama ylimääräinen tavara edellä mainittujen lisäksi:

•           apukäynnistin, jossa kompressori ja valo

•           evästä vuorokaudeksi tai pidemmäksi aikaa

•           huopa

•           hätäraketteja

•           juomavettä ja mehua

•           kevytpeite hätämajoitteeksi

•           kirves

•           saha

•           lämmintä lisävaatetta, päähine ja käsineet

•           narua tai köyttä

•           polttoainetta retkikeittimeen

•           puukko

•           retkikeitin/kenttäpakki/kattila

•           tulentekovälineet

•           varaosia; varapolttimoita, sulakkeita, moottoriöljyä, jäähdytin-, ja lasinpesunestettä

Luonnollisesti kaikille automatkoille on puettava säänmukaiset vaatteet tai otettava reilusti lisävaatetta mukaan. Talvella ei lähdetä liikkeelle pikkukengissä ja paitasillaan ja luoteta siihen, että autossa riittää lämmintä. Jos autoon tulee vika, tulee äkkiä myös kylmä. Edes taajamassa hinausauto ei saavu paikalle samalla sekunnilla, kun se kutsutaan, ja jonkun on aina liukasteltava pimeään tienlaitaan asettamaan varoituskolmio paikoilleen.

Ennakointi on tärkeää. Se pelastaa monelta harmilta. Antaa talven tulla vaan kuten tähän astikin. Kun on varautunut etukäteen, niin voi liikkua huolettomammin. Asenne ja kiireettömyys ovat myös erittäin tärkeitä tekijöitä turvallisuuden lisäämisessä.

Käsityötaidot eri materiaaleilla

Käsityötaitojen merkitys lisääntyy aina kriisiaikoina. Ne jotka osaavat tehdä itse vaatteensa, työkalunsa tai muut välineensä ovat vahvoilla. Tähän liittyy eri materiaalien tuntemus ja niiden työstötekniikoiden osaaminen. Teoriassa voi opiskella näitä taitoja, mutta tässäkään teoriatieto ei korvaa omakohtaista kokemusta. Kaikkia hienouksia ei voi osata, mutta auttavat taidot eri materiaalien käsittelystä pystyy hankkimaan. Tärkeitä materiaaleja ovat esimerkiksi puu, metallit, nahka, kankaat ja savi. Niiden avulla pystyy tekemään jo paljon hyvin erityyppisiä käyttöesineitä tai työkaluja. Toki näiden materiaalien käsittelyyn tarvitaan omat työkalunsa, mutta kaikkea voi miettiä - kuinka työ tehdään tilapäisvälineiden avulla jos varsinaisia materiaalin työstämiseen tarkoitettuja työkaluja ei ole saatavilla.

Puuta ja savea löytyy meidän oloistamme helposti, joten materiaalin hankinta ei ole yleensä ongelma. Metalleja löytyy myös kaupunkiympäristöstä helposti. Työskentely muuttuu hankalammaksi heti kun materiaaleja ei olekaan valmiina saatavilla. Esimerkiksi metallien hankkiminen muuten kuin valmiiksi jalostettuina ei enää olekaan niin yksinkertaista sama pätee myös kankaisiin. Työmäärä valmiin vaatteen tekemiseksi moninkertaistuu. Nahan hankkiminenkin juoksevasta eläimestäkin on kovan työn takana. Nykyisin emme tule juuri ajatelleeksi materiaalien alkuperää. Meille on tässäkin asiassa liian itsestäänselvää, että kaupasta saa kaiken tarvitsemansa. 

Arvostus vaatteita kohtaan voi muuttua jos kokeilee tehdä esimerkiksi villapaidan alusta loppuun itse. Siihen liittyy monta työvaihetta jota ei tule edes ajatelleeksi kun katselee kaupan rekissä valmista tuotetta. Ensin joutuu etsimään jostakin lampaan jonka keritsee, käsittelee villan langaksi asti ja lopulta alkaa vasta itse neulominen. Puhumattakaan siitä jos haluaa siitä tietyn värisen. Tässäkin  oikaistiin muutaman työvaiheen yli mainitsematta niitä.

Lampaan selästä villapaidaksi

Villan matka lampaasta valmiiseen takkiin vaatii useita työvaiheita. Ensimmäisessä vaiheessa lampaan kuivasta turkista poistetaan isoimmat roskat. Sen jälkeen lammas keritään eli villa leikataan keritsimillä. Seuraavaksi villaa kuivataan pari päivää levitettynä. Sitten villa lajitellaan laadun mukaisesti. Seuraava työvaihe on nyppiminen, jolloin villa kuohkeutuu helpommin käsiteltävään muotoon ja siitä poistetaan roskat. Ennen kehräämistä tehdään karstaaminen, jonka avulla saadaan villakuidut samansuuntaisiksi. Tämän jälkeen villasta kehrätään yhtenäistä lankaa rukin avulla. Sekä karstaamisessa että kehräämisessä on useita työvaiheita. Kun lanka on saatu vyyhdille se voidaan pestä ja värjätä. 

Kuvan takissa on käytetty kasvivärejä ja väri on saatu aikaiseksi kuivatuista pihlajan lehdistä, sananjaloista, kaarnasta ja maitohorsmasta. Apuaineina on käytetty alunaa, kupari- ja rautavihtrilliä. Villatakki on tehty itse alusta loppuun saakka. 

Ei siis ole ihme, että käsin tehdyt tuotteet ovat arvokkaita. Itse tekeminen antaa mukaan myös tunnelatauksen, joka on erilainen kuin kaupan tusinatuotetta kohtaan.

 

Kuivuus ja ilmastopakolaisuus

Tässä lisää Suomalaisesta selviytymisoppaasta karsittua materiaalia. Aihepiiri on laaja, mutta ehkäpä tämä antaa lisää ajattelemisen aihetta. Meillä Suomessa asiat ovat verrattain hyvin, mutta niin ei ole kaikkialla. Vaikka asiat voivat tuntua etäisiltä meistä katsottuna, niillä voi silti olla merkittäviä globaaleja vaikutuksia, jotka varmasti heijastuvat myös tänne Pohjolaan.

Kuivuudesta kärsitään maapallolla vuodesta toiseen tietyillä alueilla, joita kutsutaan usein aroiksi, savanneiksi, puoliaavikoiksi tai aavikoiksi. Kuivuus on kuitenkin lisääntynyt 2000-luvulla myös uusilla alueilla. Iso-Britannian ilmatieteen laitoksen tutkimusten mukaan 40 prosenttia maapallon pinta-alasta tulee kärsimään ankarasta kuivuudesta vuoteen 2100 mennessä. Samassa ajassa kolmannes maapallosta käy elinkelvottomaksi.

Monissa länsimaisissa kaupungeissa on totuttu ajattelemaan, että vettä riittää kaikille. Niinpä vettä myös kulutetaan valtavia määriä verrattuna köyhempiin maihin. Eniten vettä kuluu viljelysten kasteluun ja muuhun maatalouteen. Monin paikoin Etelä-Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa ei olisi mahdollista luonnollisissa olosuhteissa kasvattaa niitä viljelyskasveja ja hedelmiä, joita nyt kasvatetaan. Näillä alueilla ympäristö on aroa tai puoliaavikkoa ja maa vihertää vain keinotekoisen kastelun turvin.

Euroopan ympäristökeskus (European Environment Agency, EEA) antoi tiedotteen maanosan vedenkulutuksesta syksyllä 2009. Raportissa sanotaan, että Euroopan vesivaroista 44 % kuluu energiantuotantoon, 24 % maatalouteen, 21 % julkiseen vesihuoltoon ja 11 % teollisuuteen. Etelä-Euroopassa maatalous kuluttaa jopa 80 % kaikesta käyttövedestä. Laadukas pohjavesi käytetään julkiseen vesihuoltoon eli juoma- ja talousvedeksi, kun taas pintavesistä eli järvistä ja joista menee yli 80 % muuhun käyttöön.

Varsinkin Etelä-Euroopassa kärsitään nykyään monin paikoin kuivuudesta ja niiden mukanaan tuomista maastopaloista. Kesäisin kuivuus alkaa olla jokapäiväinen uutisotsikko. Välimeren alueen sademäärät ovat pudonneet jopa 20 prosenttia aikaisemmasta, ja vedenpuute on lisääntymään päin myös Euroopan pohjoisemmissa osissa.

Kuumia kesiä on nähty Euroopassa jo vuosina 2003, 2005 ja 2010. Vuoden 2003 helteet aiheuttivat noin 22 000–35 000 ihmisen kuoleman ja valtavat satotappiot. Myös kesä 2010 oli Euroopassa poikkeuksellisen kuuma, ja niin myrskyt kuin kuivuuskin lisääntyivät myös Suomessa.

Kesällä 2010 Suomessa menetettiin paikoin iso osa marja- ja sienisadosta, ja myös avomaan vihannekset ja vilja kärsivät veden puutteesta. Luonnon antimien puutteella oli yllättäviä seurauksia, kun nälkää näkevät karhut tulivat syksyllä Itä-Suomessa pihoihin ja puutarhoihin etsimään ruokaa ennen talviunille käymistä. ProAgrian tilastojen mukaan viljasato pieneni vuonna 2010 kolmanneksen edellisvuodesta, joten sato oli vuosikymmenen niukin.

Kuivuutta ja maailmanlaajuista vesipulaa pidetään yhtenä todennäköisimmistä ilmastopakolaisuuden syistä lähitulevaisuudessa. Se koskettaa lähes kaikkia maapallon maita suoraan tai välillisesti. Monenlaisia ratkaisuja on ehdotettu, mutta eniten tällä hetkellä tutkitaan ja hyödynnetään meriveden käsittelyä suolattomaksi. Edullisempana vaihtoehtona pidetään kuitenkin vedenkulutuksen järkeistämistä ja rajoittamista esimerkiksi tehokkaammin vettä hyödyntävillä kodinkoneilla ja kastelujärjestelmillä. Myös jätevettä olisi mahdollista puhdistaa juomavedeksi, mutta monet vastustavat sitä pelkästään ikävien mielikuvien vuoksi.

Ilmastonmuutos lisää kaikkia muitakin sään ääri-ilmiöitä kuin kuivuutta. Tutkimusten mukaan rankkasateet, rajut monsuunikaudet ja tulvat koettelevat tulevaisuudessa yhä enemmän esimerkiksi Intiaa ja Bangladeshia. Rankkasateet ja arktisten alueitten jääpeitteen sulaminen nostavat monilla alueilla merenpintaa myös pysyvästi. Kun tietyt alueet käyvät aavikoitumisen tai tulvien vuoksi elinkelvottomiksi, pakolaisuus lisääntyy maailmanlaajuisesti.

Kuivuus aiheuttaa myös vastareaktion tulvien ja merenpinnan nousun myötä. Näiden yhteisvaikutus muuttaa maapallon elinolosuhteita. Vesi ei häviä mihinkään vaan se siirtyy jonnekin muualle ja tämä tuo tullessaan ennalta-arvaamattomia seurauksia. Ongelma onkin siinä, että toiset saavat vettä liikaa ja toiset liian vähän.

Seuraavaksi muutamia erityisen rajusti kuivuudesta kärsineitä alueita 2000-luvulla:

Meksiko. Meksikossa koettiin vuonna 2009 pahin kuivuus yli 70 vuoteen. Meksikossa suurin osa vedestä, jopa 80 prosenttia, käytetään viljelysten kasteluun, ja erilaiset viljatuotteet ovat maan tärkein vientielinkeino. Maanviljelys on myös paikalliselle väestölle elinehto. Meksikossa vedenpuute tulee lopulta tekemään viljelystä mahdotonta, mistä seuraa nälänhätää ja pakolaisuutta. Heinäkuussa 2010 Tony Davis kertoi Arizona Daily Star -lehdessä Princetonin yliopiston tutkimuksesta, jonka mukaan 2 prosenttia meksikolaisista maanviljelijöistä suunnittelee muuttavansa Yhdysvaltojen puolelle, kun sadot huononevat riittävästi. Tämä muutos tulee tapahtumaan nykyvahdilla 70 vuoden kuluessa. Professori Michael Oppenheimer on arvioinut, että jos ilmaston lämpeneminen jatkuu, lähes 7 miljoonaa meksikolaista on muuttamassa Yhdysvaltojen puolelle vuoteen 2080 mennessä.

Venäjä. Venäjällä kärsittiin kesällä 2010 kaikkien aikojen pahimmasta kuivuudesta ja useista, laajoista metsäpaloista. Monet elintarvikkeet kallistuivat, koska niiden saatavuus oli huono. Viljasta menetettiin neljäsosa, ja niin maan pahimmille kuivuusalueille julistettiin heinäkuun puolivälissä hätätila. Monet viljelijät menettivät merkittävän osan koko vuoden tuloistaan. Kesän lopussa Venäjä joutui turvautumaan viljan vientikieltoon, mikä oli raskas päätös. Se vaikutti myös Suomessa ja muualla Euroopassa myytyjen viljatuotteitten hintoihin. Venäjä on ollut jo pitkään maailman neljänneksi suurin viljan viejä ja toiseksi suurin vehnän viejä, Yhdysvaltojen jälkeen. Tilanne samana kesänä oli erityisen vakava myös Ukrainassa, joka on maailman suurin ohran viejä.

Guatemala. Vuonna 2009 Yhdistyneet kansakunnat (YK) arvioi, että Etelä-Amerikan Guatemalassa kärsii elintarvikepulasta jopa 2,5 miljoonaa ihmistä. Syynä ruokapulaan on kuivuus, jota pidetään pahimpana 30 vuoteen. Guatemalan maatalous- ja elintarvikeministeriö on jakanut nyt kolmen vuoden ajan viljaa ja rahallista kuukausiavustusta kaikkein köyhimmille perheille, jos lapset pysyvät koulussa ja osallistuvat terveystarkastuksiin. Myös naapurimaat Meksiko, Chile ja Venezuela sekä YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) ovat tuoneet Guatemalaan hätäapua. FAO on myös opastanut paikallisia peltometsäviljelyssä, jonka pitäisi tehostaa alueen vedenkäyttöä. Järjestön tavoitteena on auttaa lähes 100 000 maaseudun asukasta sopeutumaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin uhkiin. Jos näin ei käy, tilanne pahenee tulevien vuosien aikana ja laajenee myös naapurimaihin.

Australia. Australiassa on koettu ankaria kuivuusvuosia jo useita peräkkäin. Esimerkiksi Queenslandin osavaltiossa kuivuudesta on kärsitty koko 2000-luvun ajan, ja vuonna 2009 alueella saatiin ensimmäisen kerran vettä lähes kymmeneen vuoteen. Queenslandin pohjoisosissa on maan suurin sademetsä, ja sen kuivuminen vaikuttaisi koko maapallon kasvihuonekaasujen lisääntymiseen. Heinäkuussa 2010 New York Timeskertoi australialaisesta jättiprojektista, jossa maan viisi suurinta kaupunkia rahoittavat miljardeilla dollareilla suolanpoistolaitoksia eli meriveden puhdistamista juomavedeksi. Australian vuotuinen vehnäsato romahti vuonna 2010 jopa 60 prosenttia edellisvuodesta, ja valtion maanviljelys voi hyvin huonosti. Projektin päämääränä on, että kahden vuoden kuluttua 30 % Australian juomavedestä saadaan merestä. Suolanpoistolaitosten ongelmana on, että prosessi vaatii paljon energiaa ja lisää siis ilmastonmuutosta. Australiassa onkin pyritty käyttämään tuulivoimaa ja muita uusiutuvia luonnonvaroja, mikä on nostanut kuluttajien sähkölaskua huomattavasti, jopa puolelta entisestä. Ongelmia on pyritty hallitsemaan muuttamalla myös veden kulutustottumuksia, mikä voi olla pian edessä myös monissa Euroopan valtioissa. Australiassa on rajoitettu kotitalouksien vedenkulutusta ja tuettu kuluttajia ostamaan sadevesisäiliöitä. Kuivuudesta kärsiville alueille on myös rakennettu patoja, vedenkäsittelylaitoksia ja jätevedenkierrätyslaitoksia.

Yhdysvallat. Vuonna 2002 kuivuudesta kärsittiin melkein koko Yhdysvaltojen alueella. Suurin osa tupakkasadosta ja kolmannes maissisadosta menetettiin. Maan länsiosissa Alaskaa myöten koettiin myös satoja metsähehtaareja tuhonneita metsäpaloja. Vuosi 2002 ei jäänyt ainoaksi puutteen vuodeksi. Kuivuudesta on kärsitty Yhdysvalloissa enemmän tai vähemmän koko 2000-luvun ajan erityisesti maan lounaisosissa Arizonassa, Kaliforniassa ja Teksasissa. Arizona on käytännössä aavikkoa, mutta siellä tuotetaan muun muassa sitrushedelmiä, jotka vaativat runsaasti kastelua. Myös Teksasissa tilanne on hankala, koska osavaltio on maan tärkeimpiä vehnän ja soijapavun tuottajia. Kuivuuden vuoksi lihakarjaa on jouduttu jopa teurastamaan rehuviljan loputtua.

Lähi-itä. Lähi-itä on suureksi osaksi aavikkoa tai puoliaavikkoa, kuten Gobin autiomaa ja Arabian aavikot osoittavat. Keidasmaisia kaupunkiympäristöjä ei pystytä pitämään yllä muuten kuin keinotekoisen kastelun voimin, ja vain rikkaimmat – ja turistit – asuvat tällaisissa illuusiokaupungeissa. Menneinä vuosina Lähi-idässä tuotettiin valtavasti viljaa myös vientiin. Se verotti alueen rajallisia vesivaroja, kuten pohjavettä, ja nyt tilanne on jo huono. Monet Lähi-idän maat tuottavat yhä länsimaihin vietäväksi monia runsasta kastelua vaativia hedelmiä, kuten sitrushedelmiä, taateleita ja avokadoja. Tällaisissa maissa jopa 90 prosenttia makeasta vedestä kuluu maanviljelyyn. Vain rikkaimmat elävät keinotekoisesti kastelluissa ympäristöissä ja käärivät rahat ulkomaan viennistä. Köyhät yrittävät selvitä kuivuuden, juomaveden puutteen ja nälänhädän keskellä. Lähi-idän aavikoiden halki virtaa suuria jokia, kuten Eufrat, Tigris ja Kerulen. Ne ovat mahdollistaneet muuten rutikuivilla alueilla riisin, vehnän ja monien hedelmien viljelyn, mutta kuivuus uhkaa nyt myös jokia. Eufrat on kutistunut vuosi vuodelta lähes puoleen entisestään, ja kun Turkki ja Syyria nostavat vettä joen yläjuoksulta, vuonna 2009 pahimmasta kuivuudesta kärsittiin muutenkin kovia kokeneessa Irakissa, joen alajuoksulla.Lähi-itä ja erityisesti Etelä-Irak ovat maailman eniten suolaantumisesta kärsiviä alueita. Maan suolaantuminen tarkoittaa suolan rikastumista maan pintaan voimakkaan haihtumisen seurauksena. Keinotekoinen viljelmien kastelu lisää suolaantumista.

Kiina. Kiinassa kärsittiin ennätyskuivuudesta syystalvella 2009. Keväällä 2010 oli selvää, että talven sateet jäivät aivan liian niukoiksi, mikä vaikutti maan viljantuotantoon. Tilanne oli vakavin Henanin maakunnassa, joka on maan tärkeimpiä vehnän tuottajia. Ongelmana oli nimenomaan talvella odotettujen sateiden vähyys. Arvioiden mukaan yli 40 prosenttia Kiinan viljelymaasta on kärsinyt kuivuudesta 2000-luvulla, mikä on vakava uhka miljardikansan ravinnonsaannille. Kasteluvettä on koetettu saada joista ja järvistä ja jopa kemikaalein pilviin ampumalla. Tianjinissa on avattu myös maan ensimmäisen suolanpoistolaitos. Aavikoituminen vaikuttaa tällä hetkellä 400 miljoonan ihmisen elämään Pohjois- ja Länsi-Kiinassa. Juomaveden puutteesta kärsii noin 24 miljoonaa ihmistä ja 15 miljoonaa eläintä. Lisäksi veden puute aiheuttaa ongelmia maailman suurimmassa vesivoimalassa, niin sanotussa Kolmen rotkon padossa. Vesi oli keväällä 2010 kuusi metriä normaalia matalammalla. Se, mikä vesivoiman käytössä menetetään, korvataan hiilivoimaloiden tuotannolla, eli kasvihuonepäästöt lisääntyvät koko maapallolla.

Afrikka. Itä-Afrikkaa pidetään paikkana, joka kärsii toistuvasti kuivuuskausista, mutta myös siellä viime vuodet ovat olleet poikkeuksellisen ankaria. Tavallisesti kerran vuosikymmenessä iskevät kuivuudet ovat yleistyneet niin, että niitä tulee jo 2–3 vuoden välein. Afrikan maaperä on riippuvainen vuotuisista sadekausista, jotka ovat kuitenkin jääneet viime vuosina lyhyiksi. Esimerkiksi vuonna 2005 tavallisesta sademäärästä saatiin vain 20 prosenttia. Koko 2000-luku on ollut Tansaniassa, Keniassa, Etiopiassa ja Somaliassa epätavallisen kuiva. Vuonna 2009 nälänhädästä kärsi noin 20 miljoonaa ihmistä. Afrikassa kuivuus on aiheuttanut valtavassa mittakaavassa pakolaisuutta ja erilaisia paikallisia konflikteja, joista Darfurin kriisi on tunnetuin. Jos vettä ei saada, vilja ei idä, mikä estää kuivilla alueilla välttämättömän karjankasvatuksen. Kuivuuden keskellä monet laidunmaat kuluvat liikaa, eroosio lisääntyy ja kuivuuden seuraukset pahenevat. Afrikan kuivuuteen vaikuttaa myös Kilimanjaron lumi- ja jääpeitteen sulaminen. Nykyisten arvioiden mukaan kehitys tulee johtamaan siihen, että 15 vuoden kuluttua vuorella ei ole enää lunta. Silloin monet Afrikan joet kuivuvat kokonaan vuotuisten kuivien kausien aikana.

Amazon. Amazonin sademetsässä, joka sijaitsee pääosin Brasiliassa, kärsittiin syksyllä 2010 pahasta kuivuudesta, kun alueen suuret joet kuivuivat. Reitit, joilla liikutaan yleensä kanooteilla ja muilla vesikulkuneuvoilla, pystyi vaikka kävelemään. Myös vuosi 2005 oli Amazonilla ennätyksellisen kuiva. Vaikka sademetsän luulisi olevan kostea paikka, se on myös erityisen herkkä lämpötilan ja sademäärän muutoksille. Vuonna 2005 alueella satoi vähemmän kuin kertaakaan edellisen sadan vuoden aikana. Arvellaan, että jo yhden asteen nousu alueen keskilämpötiloissa riittää siihen, että Amazonin kuivista kausista tulee pysyviä. Se taas lisää koko maapallon hiilidioksidipäästöjä. Jos ilmasto lämpenee riittävästi ja metsien hakkuut jatkuvat nykyiseen malliin, Amazon voi muuttua savanniksi tai aavikoksi. Amazon ei ole asumatonta aluetta, vaan siellä elää noin 30 miljoonaa ihmistä ja lähes 300 eri alkuperäiskansaa. Sademetsän tuhoutumisen seuraukset olisivat katastrofaaliset myös heidän selviytymisensä kannalta. Jos alue käy elinkelvottomaksi, pakolaiset suuntaavat naapurimaihin.

Kuten esimerkit osoittavat, kyse ei ole pienistä asioista. Niillä on väistämättä suuria vaikutuksia maailmanlaajuisesti. Miten tämä kaikki sitten vaikuttaa meihin täällä Suomessa? Elintarvikkeiden hinnat ovat jo nousseet, eikä nousulle näy loppua. Se, mitä muuta ilmiöt tuovat tullessaan jää nähtäväksi. Se ei ainakaan vähennä varautumisen tarvetta. 

Hyönteisiä ruuaksi?

Kirjaa tehdessäni törmäsin useisiin mielenkiintoisiin artikkeleihin internetin syövereissä. Niissä käsiteltiin lihan syömistä sekä siihen liittyviä ongelmia. Tämän aihealueen käsittely jätettiin kuitenkin kirjan ulkopuolelle, mutta se on silti kiinnostava ja ajatuksia herättävä aihe.

Lihantuotannon ongelma on siinä, että se vaatii runsaasti maanviljelykseen sopivaa tilaa ja eläinten ruokkiminen vaatii vielä lisää viljelymaata. Jutun lopussa olevien linkkien takana on monia mielenkiinoisia faktoja lihankasvatuksen ongelmista. Esimerkiksi 10 kilogrammalla naudan ravintoa saadaan tuotettua vain 1 kg lihaa. Sitä vastoin jos heinäsirkkoja ruokitaan samalla 10 kg:n ruokamäärällä saadaan 9 kg heinäsirkkoja. Ero on valtava.

Hyönteisten käyttöä ravintona selvitetään YK:ta myöten maailman nälänhädän ratkaisemiseksi ja ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi. Tosin elintarvikkeiden riittävyyteen vaikuttaa myös suurelta osalta teollistuneiden maiden ääretön itsekkyys ja valtioiden omien kauppaetujen turvaaminen. Kyse on halusta ratkaista ongelmia, jota teollisuusmailla ei tunnu olevan.

Lihansyönti on lisääntynyt ja lisääntyy koko ajan. Samaan aikaan maailman väestömäärä kasvaa räjähdysmäisesti, joten ongelmia on luvassa, mikäli jotain ratkaisua ei löydy. Tällä hetkellä suuri ongelma on viljelyskelpoisen maan käyttö kaikkeen muuhun kuin elintarvikkeiden tuotantoon. Biopolttoaineiden tuotanto vie yhä enemmän peltoalaa. Kuitenkin biopolttoaineet ovat luotu lähinnä helpottamaan länsimaiden huonoa omaatuntoa, ei niillä ratkaista globaaleja ongelmia. Päästöjen vähentämiseksi on keksittävä muita keinoja ja luotava uusia energiaratkaisuja liikkumiseen fossiilisten polttoaineiden sijaan. Valitettavasti öljyntuottajat eivät halua tosissaan etsiä vaihtoehtoja tai kehittää uusia moottorityyppejä muille mahdollisille polttoaineille. Lehmä lypsää yhä liian hyvin. 

Mutta takaisin hyönteisiin. Maailmalla on syöty ikiajat hyönteisiä ja syödään edelleen. Poikkeuksen muodostavat lähinnä eurooppalaiset ja pohjois-amerikkalaiset. Meillä ajatusta hyönteisten syönnistä pidetään etovana. Siitä huolimatta popsimme hyönteisiä koko ajan kasvisperäisen ruokamme mukana -tietämättämme. Erään arvion mukaan noin 500g vuodessa. Sen lisäksi hyönteisiä käytetään lisäaineissa. Esimerkiksi E120, punainen väriaine, on peräisin kilpikirvoista. Vilkaise huviksesi tätä karkkipussien kyljestä, virvoitusjuomista tai keksipaketeista. Sitä löytyy yllättävän monesta paikasta.

Viime aikoina hyönteisten syönti on lisääntynyt myös länsimaissa, ja joitakin hyönteisiä kasvatetaan meillä Suomessakin. Tosin vielä on pitkä matka siihen, että hampurilaispaikasta voisi tilata ötökkäburgerin tai ravintolasta saisi hyönteisaterioita. Se voi olla kuitenkin vain ajan kysymys.

http://www.kepa.fi/maailman-kuvalehti/arkisto/2010-12/8039

http://www.mtv3.fi/makuja/ajankohtaista.shtml?1176148

http://elisa.net/uutiset/ruoka/?id=6087

http://www.slideshare.net/TEDxAmsterdam/marcel-dicke-at-tedx-amsterdam-why-not-eat-insects?from=share_email

Suomalainen selviytymisopas on ilmestynyt

Kirja on putkahtanut painosta ja kustannusyhtiö päätti julkaista kirjan sovittua aiemmin. Se on nyt kaupoissa. Toivottavasti se herättää ajatuksia.

Survivalismi arjessa ja uutisotsikoissa

Melkein joka päivä uutiset kertovat jostakin uudesta katastrofista, luonnonmullistuksesta tai poikkeustilanteesta jossakin päin maapalloa. Tsunami kaukana Tyynellämerellä koskettaa nykyään myös meitä suomalaisia, ja kuka tahansa voi törmätä ääri-ilmiöihin työmatkalla, rantalomalla tai ulkomailla asuvien ystävien kautta. Tulivuorenpurkaus Islannissa peruuttaa meidänkin postinkuljetuksemme, ja maanjäristyksen vaurioittama ydinvoimala Japanissa saa suomalaisetkin rientämään Säteilyturvakeskuksen nettisivuille.

Sen lisäksi, että suuret katastrofit maapallon toisella puolella ovat nykyaikana lähellä myös meitä, kotimaassammekin sattuu ja tapahtuu koko ajan asioita, joita ei voi täysin ennakoida. Arkinen työmatka voi katketa kolariin tai sairaskohtaus pysäyttää rauhallisen iltakävelyn. Pelkästään saastuneen juomaveden aiheuttama vatsatauti tai puhtaan veden puute on perheelle todellinen kriisi, jonka seurauksia puidaan pitkään.

Myös Suomelle vieraat ilmaston ääri-ilmiöt ovat yleistyneet. Viime vuosina on koettu helmikuisia vesisateita, viikkojen paukkupakkasia, kuivuutta, lumiennätyksiä ja kaikkien aikojen myrskyjä. Jopa vaarattomina pidetyt trombit ja ilman syöksyvirtaukset ovat nousseet yhä useammin lehtien otsikoihin. Selvää on, että globaali ilmastonmuutos vaikuttaa Suomessakin, ja tulevaisuudessa sen seuraukset tulevat koskettamaan meitä yhä enemmän, esimerkiksi ilmastopakolaisten muodossa.

Lisäksi yhteiskunnalliset ilmiöt tuntuvat nopeasti jokaisen suomalaisen arjessa. Pitkä elintarvikealan lakko pysäyttää ruoan kuljetukset kauppoihin, ja bussinkuljettajien lakko estää työmatkaliikenteen. Kansallinen suruaika voi syntyä vakavasta liikenneonnettomuudesta, kuten Konginkankaan linja-autoturma vuonna 2004 osoitti, ja kaikki tällaiset tilanteet luovat epävarmuutta ja pelkoja. Ihminen tuntee herkästi itsensä avuttomaksi. Kaikkia asioita yhteiskunta tai valtio ei pysty huolehtimaan meidän puolestamme.

Turvallisuus ja oman elämän hallinta ovat tärkeitä asioita meille kaikille. Siksi tuntuu hyvältä pystyä valmistautumaan ja vaikuttamaan jollakin tavalla oman elämän sujumiseen ja turvallisuuteen. Ennakointi, asioiden suunnittelu ja harjoittelu luo jatkuvuutta elämäämme silloinkin, kun arkemme mullistuu. On helpottavaa, jos uskomme itse siihen, että pystymme toimimaan, jos jotakin poikkeuksellista tapahtuu lähipiirissämme, kotikunnassamme tai maailmalla.

Survivalismi on mahdollisuus ottaa vastuuta omasta elämästä nyky-yhteiskunnan riskien ja epävarmuuden keskellä. Selviytymisoppien ja oikean asenteen avulla voimme tehdä jotakin konkreettista ollaksemme valmiina silloin, kun kohtaamme jonkin poikkeustilanteen. Me voimme luoda omasta kodistamme ja lähiympäristöstämme turvallisemman paikan itsellemme ja läheisillemme.

Briefly about this site PREPARE! in english

The world is full of risks. Why shouldn't you prepare in advance? Things do not always work as they should, and then there will be need for good advice. This blog is to give food for thought and tips on risk management in everyday situations and possible scenarios.

Be prepared?

What does it mean? Preparedness is expanded term for survivalism. Preparedness is not just about survival and related skills, but it covers the whole spectrum of life from everyday situations to fictional apocalyptic scenarios.

Why should I be prepared?

What do you do if the electricity, gas, water or heat distribution fails? Or you are in your car on a little more remote roads and your car breaks down. If you are not prepared in any way, you will find very quickly problems in front of you. Those problem situations, or really risks, are part of our everyday life, but still we go on. When something happens, then those who have thought about things in advance are better placed than others. They do not waste time for nothing, but they can act as the situation requires.

Today, we live mostly in cities in the delusional belief that everything always works as it should. We go shopping food and other stuff 24/7, and always believe that we have everything available without disturbances. However, even a short power outage can cause distress and make life very difficult. What if you are without electricity for a long time away - for a few days or weeks? Then the problems begin to accumulate immediately.

This blog theme is closely related to the book:

Finnish Survival Guide - Plan, Anticipate, Prepare. Written by Pasi Karosto and Sanna Karppinen, publisher Docendo. 30/09/2011 (finnish)

If you find this interesting, please contact the publisher DOCENDO (which is part of WSOYpro) and ask for translating and distributing this book in english.